120 vuotta vesilaitostoimintaa

Nykyaikainen ’Ernomane vesitehras’ sai alkunsa, kun korkeapainevesilaitos käynnistyi 22. marraskuuta vuonna 1898.

Mältinrannan taidekeskuksessa pistäytyvä tai uimapaikalta koskeen pulahtava tuskin tulee ajatelleeksi, miten tärkeitä Kuninkaankadun alkupään tienoot ovat olleet paikalliselle vesihuollolle. Kaupungin vesilaitoksen – nykyisen Tampereen Veden – toiminta alkoi sieltä virallisesti 120 vuotta sitten.

Hypätään hetkeksi ajassa taaksepäin 1800-luvun loppupuolelle. Kaupunkiin oli aiempien vuosikymmenien aikana kehittynyt suurteollisuutta, joka houkutteli työvoimaa lähiympäristöstä ja kauempaa. Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Tampereella vuonna 1882. Samoihin aikoihin valmistui kaupungin rakennuttama matalapainevesilaitos, josta vesi johdettiin omalla paineellaan takorautaputkea pitkin kosken yläjuoksulta keskustaan. Sen tuottama vesi ei kuitenkaan riittänyt kasvavan väestön tarpeisiin, eikä veden laatu ollut hyvä.

Kaupunki tilasi Helsingin vesilaitoksen palveluksessa olleelta insinööri Carl Hausenilta suunnitelman uudesta korkeapaineisesta vesijohtolaitoksesta, joka olisi kapasiteetiltaan suurempi ja tuottaisi parempilaatuisempaa vettä. Hausenin ehdotus oli suunniteltu 40 000 asukkaalle, mikä hämmästytti kaupunginvaltuutettuja, sillä kaupunkilaisia oli vain 20 000. Myös laitoksen rakennuskustannukset tuntuivat korkeilta. Ehdotus jäi pöydälle.
Vuonna 1895 valtuusto vihdoin hyväksyi suunnitelman supistettuna mutta teki yhden ratkaisevan virheen: jätti siitä suodattimet pois.

Muutamaa vuotta myöhemmin uusi pumppaukseen perustuva vesijohto valmistui, ja vesijohtokomitea luovutti sen kaupungille 22. marraskuuta 1898. Aamulehti kertoi tapahtumasta Uutisia Tampereelta ja lähiseudulta -palstallaan seuraavasti: ”Kaupungin vesijohtolaitosta katsomaan oli vesijohtokomitea kutsunut valtuuston, maistraatin, rahatoimikamarin ja terveyshoitolautakunnan jäseniä. Kokoonnuttiin klo 12 pumppuhuoneelle, jossa kutsuvieraille näytettiin laitosta täydessä toiminnassa.”

Korkeapaineinen vesilaitos käsitti tulojohdon Näsijärvestä Myllysaaren pumppuasemalle Tammerkosken varrelle patosillan lähelle, 18 123 metriä vesijohtoa ja Pyynikinharjulla 900 kuutiometrin yläsäiliön, joka on edelleen käytössä. Samoihin aikoihin Tampereella alettiin rakentaa myös viemäriverkostoa.

Mältinrannan vedenkäsittelylaitos vuonna 1931. Rakennuksessa toimii nykyisin Mältinrannan taidekeskus.

Desinfiointi käyttöön lavantaudin ehkäisemiseksi

Vesijohdon valmistuttua kaupungin terveystilanne koheni. Talousveden laatuongelmat kuitenkin jatkuivat, sillä vesilaitoksen suodattimet oli jätetty säästösyistä hankkimatta.

Isoimmat laatuongelmista olivat veden välityksellä levinneet lavantautiepidemiat vuosina 1908–09 ja 1915–16. Vedenottoputki sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä kulkutautisairaalan viemäristä. Lähes 300 ihmistä kuoli ja yli 3 000 sairastui, minkä jälkeen vesijohtolaitos aloitti veden klooridesinfioinnin vuonna 1917. Myös vedenottoputkea pidennettiin kauemmas viemäristä.

Isoimmat laatuongelmista olivat veden välityksellä levinneet lavantautiepidemiat vuosina 1908 – 09 ja 1915 –16.

Lisää vettä kasvavalle kaupungille

Tampere oli 1920-luvun puolivälissä kasvanut entisestään ja vedenkulutus noussut. Kaupunki päätti rakentaa uuden vedenkäsittelylaitoksen, pumppuaseman ja vesisäiliön Kaupinojalle. Uudessa laitoksessa Näsijärven vesi desinfioitiin kloorilla ja suodatettiin hiekkasuodattimissa. Laitos otettiin käyttöön vuonna 1928.

Myös Mältinrantaan valmistui uusi laitos vuonna 1931 vastaamaan läntisten kaupunginosien kasvavaan vedentarpeeseen. Vesilaitos laajensi 1950- ja 1960-luvuilla vesijohto- ja viemäriverkostoa uusille asuinalueille.

Roineesta uusi raakavesilähde

Näsijärven veden laatu alkoi 1960-luvulle tultaessa heiketä voimakkaasti Lielahdessa sijainneen sulfaattiselluloosatehtaan jätevesien vuoksi. Vesilaitos selvitti veden laatua ja vedenhankinnan vaihtoehtoja. Längelmäveden vesistöön kuuluva Roine valittiin uudeksi vedenottopaikaksi hyvän raakaveden laadun ja myös suunnitellun kaupungin kaakkoisalueen kasvun vuoksi.

Ruskoon valmistui vuonna 1972 tavanomaiseen kemialliseen käsittelyyn perustuva vedenkäsittelylaitos, jonka toimintaa tehostettiin flotaatiolla ja aktiivihiilisuodatuksella vuonna 1989. Vuosituhannen vaihteessa laitoksessa otettiin käyttöön erittäin korkealaatuinen flotaatiomenetelmä, joka oli lajissaan ensimmäinen maailmassa, moninkertaisti puhdistustehon ja on edelleen maailman huipputasoa.

Vesilaitos rakensi pohjavedenottamoita aiemmin valmistuneiden Mustalammin ja Messukylän laitosten lisäksi Hyhkyyn, Pinsiöön ja Julkujärvelle. Mältinrannan vedenkäsittelylaitos muutettiin vuonna 1972 varalaitokseksi ja siitä luovuttiin kokonaan vuonna 1979.

Kaupinojan vedenpuhdistuslaitos jäi vuonna 1990 varalaitokseksi. Nyt 2010-luvulla Näsijärven vesi on jälleen hyvälaatuista, ja Tampereen Vesi on saamassa valmiiksi laitoksen saneeraus- ja laajennustyön, jonka jälkeen se toimii Tampereen toisena päävedenottamona Ruskon laitoksen rinnalla.

Viemärityömaa työllisti Koskipuistossa vuonna 1954.

Jätevedet puhdistettuna vesistöön

Tampereella tehtiin ensimmäisiä suunnitelmia jätevesien puhdistamiseksi 1920-luvulla. Vakavammin asiaan palattiin 1950-luvun alussa, jolloin nykyisen viemäröinnin ja vesiensuojelun periaatteet hahmoteltiin: kaupunki jaettiin kahteen pääviemäröintialueeseen.

Vuonna 1962 valmistunut Raholan puhdistamo oli yksi maamme ensimmäisiä aktiivilietelaitoksia. Viinikanlahden puhdistamo keskustan läheisyydessä toteutui asteittain: mekaaninen vaihe vuonna 1972, kemiallinen vuonna 1976 ja biologis-kemiallinen vuonna 1982.

Molemmat jätevedenpuhdistuslaitokset jäävät pois käytöstä, kun rakenteilla oleva Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo otetaan käyttöön vuonna 2024.

Vesihuoltoa yli 200 000 asukkaalle

Nyt 120 vuotta perustamisensa jälkeen Tampereen Vesi huolehtii toiminta-alueellaan yli 200 000 asukkaan vesihuollosta. Se hoitaa puhtaan veden hankinnan, käsittelyn ja jakelun, verkostojen rakentamisen ja niiden ylläpidon, jätevesien johtamisen, viemäriverkon ylläpidon sekä jätevesien puhdistuksen. Vesijohtoverkoston pituus on noin 780 kilometriä, ja viemäriverkoston kokonaispituus on noin 1 400 kilometriä.

’Ernomane vesitehras’ jatkaa vahvasti toimintaansa alueen vesihuollon kehittäjänä.

Lähteenä käytetty:

Ernomane vesitehras, Tampereen kaupungin vesilaitos 1835–1998, kirjoittaneet Petri Juuti ja Tapio Katko.

Neitonen vettä vinttaamassa kaivolla talvipakkasessa v. 1935.