VesitehrasLogo

Tampereen veden asiakaslehti

2/2017

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Näkymätöntä, mutta tärkeää työtä

Kehitysinsinööri Tiiu Vuori huolehtii, että Tampereen vesihuolto toimii lupapäätösten mukaisesti. Hän näkee työssään koko vesihuollon prosessin pohja- ja pintavedenottamoilta jätevesien puhdistamiseen.

Kehitysinsinööri Tiiu Vuori muistaa yhä kirkkaasti hetken, jolloin hän päätti hakea opiskelemaan ympäristötekniikkaa Tampereelle, silloiseen teknilliseen korkeakouluun.

Ympäristöasioista kiinnostunut lukiolaistyttö näki koulutusmessuilla opinto-ohjelman esitteen, jossa vesipisarat kimaltelivat kauniisti kaislanlehdellä.

– Ajattelin, että tuonne minä haluan, Vuori muistelee hymyillen.

Samalla innolla Tiiu Vuori tekee edelleen työtään Tampereen Veden kehitysinsinöörinä, jonka vastuulla ovat erilaiset ympäristö- ja vesilupa-asiat, viranomaisyhteistyö, lupaehtoihin liittyvät selvitykset ja raportit, tarkkailuohjelmat sekä vesiensuojeluun liittyvät hankkeet.

Vaikka työskentely viranomaislupien parissa on melko näkymätöntä työtä, se on kuitenkin tärkeä edellytys vesihuollon toiminnalle.

– On hienoa olla töissä Tampereen Vedessä. Kun miettii kokonaisuutta, tämä on todella tärkeää työtä, Vuori painottaa.

Hakemuksia, selvityksiä ja raportteja

Tiiu Vuori näkee työssään koko vesihuollon prosessin pohja- ja pintavedenottamoilta jätevesien puhdistamiseen.

Kun uusi vedenottamo avataan tai vanha saneerataan, toiminnalle on haettava esimerkiksi uutta vesihuoltolain tai terveydensuojelulain mukaista lupaa. Näin tehtiin myös Kaupinojan pintavesilaitoksella, jonka laaja saneeraus on valmistumassa pian.

Lupaehdoissa määritellään, paljonko vettä laitos saa järvestä ottaa ja millaisia huuhteluvesiä järveen johdetaan. Järven veden laatua myös tarkkaillaan yhdessä vesiensuojeluyhdistyksen kanssa.

Pohjavesialueilla Tampereen Vesi on puolestaan mukana rakenneselvityksissä, joissa tutkitaan, mistä vesi niihin oikeastaan tulee. Ensimmäinen rakenneselvitys tehtiin Messukylässä, ja vastaavia on tekeillä myös Hyhkyssä, Mustalammella ja Ylöjärvenharjulla. 

Jätevedenpuhdistamoiden toimintaa ohjaavat ympäristöluvat, joissa määritellään, millaista kuormitusta puhdistamot saavat aiheuttaa ympäristölle.

Lupaehdoissa edellytetään paitsi riittävää jätevesien puhdistustulosta myös esimerkiksi melu- ja hajuselvityksiä sekä haitallisten aineiden tarkkailuohjelmaa.

Tiiu Vuori vastaa erilaisista lupaehtoihin liittyvistä hakemuksista, selvityksistä ja raportoinneista.

– Palkitsevinta työssä on, kun saa jonkin pitkään jatkuneen projektin päätökseen. On kivaa, kun asiat ovat järjestyksessä, hän kertoo.

Mikkolanlampi kunnostetaan

Tiiu Vuoren vastuulle kuuluu myös Mikkolanlammen kunnostus Tampereen Kämmenniemessä yhdessä vesiensuojeluyhdistyksen kanssa.

Kämmenniemen jätevedenpuhdistamon käsitellyt jätevedet johdettiin Mikkolanlampeen vuoden 2013 lopulle asti. Nykyisin jätevedet johdetaan kauemmas Näsijärvelle, mutta lampi on edelleen aiempaa rehevämpi.

- Lammesta niitetään vesikasvillisuutta ja vesi käsitellään alumiinikloridilla, joka poistaa siitä ylimääräistä fosforia. Tavoitteena on vähentää leväkasvustoa ja palauttaa lampi ennen jätevesien johtamista vallinneeseen tilaan, Tiiu Vuori kuvailee.

Työ ympäristön hyväksi siis jatkuu!

Kuka?

  • Tiiu Vuori
  • Työskennellyt Tampereen Veden kehitysinsinöörinä vuodesta 2008
  • Valmistui vuonna 2000 Tampereen teknillisestä korkeakoulusta, pääaineenaan vesi- ja
    jätehuoltotekniikka
  • Aviomies ja kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat tytöt
  • Harrastaa pyöräilyä, lukemista ja lasten kuskaamista harrastuksiin

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa