VesitehrasLogo

Tampereen veden asiakaslehti

1/2018

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Vesijohto käy maissa Niihamassa

Kaupinojalta Hangaslahteen ulottuva uusi päävesijohto turvaa vedensaantia itäisellä Tampereella. Seuraavaksi vesijohto upotetaan Kaupinojalta Lentävänniemeen.

Kahdeksan kilometriä. Niin pitkän matkan uusi päävesijohto kulkee Näsijärven pohjassa Kaupinojalta Niihaman kautta Hangaslahteen.

Keväällä aloitetut rakennustyöt ovat nyt loppusuoralla.

– Tampereen mittakaavassa tämä on ollut poikkeuksellisen iso urakka. Rakennustyöt saadaan kuitenkin valmiiksi aikataulussaan tämän vuoden puolella, kertoo Tampereen Veden rakennuttajainsinööri Esko Lehtimäki.

Olemme Niihamassa, Näsijärven rannalla, jossa Kaupinojalta ja Hangaslahdelta tulevat vesijohtoputket yhdistyvät. Rantautumisalueelle on rakennettu huoltotie Toimelantien päästä.

Paikalle rakennetaan venttiiliasema ja varaus kolmannelle vesijohtolinjalle, joka on tulevaisuudessa mahdollista rakentaa Aitolahden salmen ali kohti Hirviniemeä ja pohjoista Tamperetta.

Järven pinnalla näkyy vielä sinistä, halkaisijaltaan puolimetristä vesijohtoputkea. Putkeen on kiinnitetty painavia betonijärkäleitä, mutta vasta putken täyttävä puhdas vesi painaa sen kokonaan järven pohjaan.

Tavoitteena on varmistaa Tampereen kasvavien kaupunginosien häiriötöntä vedenjakelua.

Vettä kasvaville kaupunginosille

Uusi päävesijohto turvaa puhtaan veden saantia erityisesti itäisellä Tampereella, kun Kaupinojan uusittu pintavesilaitos valmistuu.

– Nurmin ja Sorilan kaupunginosat pääsevät kahden eri suunnasta tulevan vesijohdon piiriin. Samalla varaudumme Kangasalan ja Tampereen rajalle rakennettavan Ojala-Lamminrahkan asuinalueen tulevaisuuden vedentarpeisiin, Lehtimäki kuvailee.

Kun alue on kahden päävesijohdon piirissä, yhdessä vesijohtolinjassa mahdollisesti sattuva putkirikko ei enää katkaise vedenjakelua alueella. Lisäksi vettä saadaan johdettua riittävästi esimerkiksi Tarastenjärven hyötyvoimalaitoksen tarpeisiin.

– Viime vuonna rakennutimme vesi- ja viemärijohtolinjan Tasanteelta Nurmiin. Kun uusi linja yhdistyy siihen Hangaslahden Ketaranniemessä, voimme syöttää Kaupinojan suunnasta vettä myös Tasanteelle, joka on tähän saakka ollut pumppaamojen varassa.

Seuraavaksi ryhdytään rakentamaan vesijohtolinjaa Kaupinojalta Näsijärven ali kohti Lentävänniemeä. Nämäkin työt on tarkoitus aloittaa vielä sulan veden aikana.

– Tavoitteena on varmistaa Tampereen kasvavien kaupunginosien häiriötöntä vedenjakelua, Lehtimäki kiteyttää.

kartta 2

Uusi linja kulkee Kaupinojalta Niihaman kautta Hangaslahteen.

Pitkiä ja painavia putkiletkoja

Järven pohjaan upotettavat vesijohtoputket hitsataan yhteen Nurmissa sijaitsevalla peltoaukealla 500 metrin mittaisiksi letkoiksi. Sen jälkeen putkiin asennetaan 500 kilon betonipainoja kahden metrin välein.

Putkiletkat vedetään hinaajalla järvenselälle, jossa sukeltajat yhdistävät kelluvat putket toisiinsa huoltolautoilta.

– Vaikka putki painaa valtavasti, ilma sen sisällä pitää putken veden pinnalla. Kun putket on liitetty toisiinsa, avaamme vesijohtoventtiilin, jolloin putki painuu järven pohjaan, Esko Lehtimäki selittää.

Lopulta putkilinjan päällä on noin 10–20 metriä vettä. Sitä syvemmälle putkea ei kannata viedä, jotta sukeltajat pääsevät tarvittaessa huoltamaan vesijohtoa.

Lue lisää Tampereen vesihuoltoverkoston rakennustöistä ja niiden etenemisestä Tampereen Veden verkkosivuilta: www.tampereenvesi.fi

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa