VesitehrasLogo

Tampereen veden asiakaslehti

1/2018

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Syysterveiset vesitehtaalta

Hyvä asiakkaamme! Vesihuollon toteutukseen tarvitaan paljon pääomia. Vettä ei näet ainakaan vielä saada siirrettyä virtuaalisesti paikasta toiseen, vaan väliin tarvitaan putkiyhteys. Esimerkiksi Tampereella on yli kaksi tuhatta kilometriä runkojohtoja piilossa katurakenteiden alla. Lisäksi on pidettävä kunnossa lukuisa määrä vedenottamoita, pumppaamoita sekä veden- ja jätevedenpuhdistamoita koneineen ja laitteineen. Laajenevassa kaupungissa investointitarpeet ovat tavanomaista suurempia, kun uusia kaava-alueita syntyy rivakasti ympäri kaupunkia. Samaan aikaan nykyisiä verkostoja on uusittava järjestelmällisesti, jotta häiriötön palvelutaso pystytään pitämään yllä.

Vesihuoltolain mukaan vesihuollon kaikki menot – pääomamenot mukaan lukien – on katettava asiakkailta perittävillä maksuilla. Tampereella pääomamenojen (poistojen) osuus menoista on lähes kolmasosa ja tuloutus kaupungille yli viidesosa. Loppupuolikas koostuu varsinaisista käyttömenoista eli materiaaleista ja palveluista (kolmasosa) sekä viidesosan henkilöstömenoista.

Tampereella vedenkulutus on viime vuosina kasvanut vähemmän kuin pääomamenot. Hintatasomme on silti suurten kaupunkien halvimmasta päästä. Korotuspaineista huolimatta Tampereen Veden maksut päätettiin pitää ennallaan v. 2017.

Hulevesien hallintaa koskeva lainsäädäntö muuttui, kun hulevesiä koskevat määräykset lisättiin Maankäyttö- ja rakennuslakiin. Tavoitteena on hulevesien kokonaisvaltainen hallinta, johon kuuluvat
hulevesiviemäreiden lisäksi erilaiset hulevesien viivytys- ja imeytys-ratkaisut.

Jatkossa hulevesistä aiheutuvia kustannuksia ei saa enää sisällyttää vesihuollon maksuihin, vaan ne tulee kattaa joko verovaroin, kunnan perimällä julkisoikeudellisella hulevesimaksulla tai vesihuoltolaitoksen perimällä hulevesimaksulla. Tampereella hulevesien hallinnan uudet järjestelyt on tarkoitus saada voimaan v. 2018 alussa.

Rauhaisaa joulunaikaa ja menestyksellistä uutta vuotta kaikille lukijoille toimivien vesihuoltopalvelujen myötä!

Pekka Pesonen
Toimitusjohtaja

P.S. Tämä lehti löytyy myös sähköisenä kotisivuiltamme www.tampereenvesi.fi. Käy samalla tsekkaamassa asuinalueesi reaaliaikainen vedenlaatu osoitteessa vellamo.tampere.fi.

vesitehras kansi 18 01

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa