Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Saneeraukset kesällä 2014

Verkostotyöt alkavat taas

Aamukahvi voisi jäädä keittämättä ja vessa vetämättä, ellei katujen alla kulkevista vesijohdoista ja viemäreistä pidettäisi huolta. Vesihuoltoverkoston saneeraukset ja uusien putkien rakentaminen jatkuvat kevään tullen.

Jos Tampereen Veden rakennuttamispäällikkö Petri Pullilla olisi selvännäkijän kykyjä, vesijohto- ja viemärityöt olisivat tänä vuonna voineet jatkua melkein läpi olemattoman talven. Yli 2 000 kilometrin verkostossa riittää saneerattavaa.

Vesihuoltoverkoston putkien lasketaan kestävän noin sata vuotta. Käytännössä putkistoja uusitaan 50 – 70 vuoden välein.

– Saneerauksia tehdään äärimmäisen harvoin, ja siksi toivomme tamperelaisilta ymmärrystä, jos työt osuvat oman kulku- tai ajoreitin varrelle. Pyrimme aiheuttamaan jalankulkijoille, autoilijoille ja katujen varsilla oleville liikkeille niin vähän häiriöitä kuin mahdollista. Tosin maan alla voi tulla yllätyksiä, jotka vaikuttavat työn etenemiseen, Pulli korostaa.

Isoimmat vesijohtoverkoston saneeraukset ydinkeskustassa tehdään tänä vuonna Kyttälässä. Kyttälänkadulla oleva halkaisijaltaan 500 millimetrin päävesijohto siirretään Rongankadulle. Sen rakentaminen toteutetaan vaakaporausmenetelmällä, eli katu avataan vain muutamasta kohdasta. Kyttälänkadulla oleva toinen halkaisijaltaan 200 millimetrin vesijohtoputki uusitaan ennen kuin kaupunkiympäristön kehittämisyksikkö ja Tampereen Kaukolämpö aloittavat kadulla omat saneeraustyönsä.

– Saneeraus vilkkaalla kadulla aiheuttaa haasteita niin meille kuin siellä liikkujille. Joudumme tekemään liikennejärjestelyjä työn edetessä, ja ajosuunnatkin voivat muuttua.

Aluesaneerauksia Länsi-Tampereella

Tampereen Vesi on jo 1980-luvulta lähtien saneerannut vesihuoltoverkostoa kaupunginosa kerrallaan. Itäpuolella isot alueelliset saneeraukset on jo tehty, ja painopiste on siirtynyt länsipuolelle. Tänä kesänä alkaa kaksivuotinen projekti Ylä-Raholassa, jossa putkien lisäksi uudistetaan katurakenteita Tampereen Infran kanssa. Myös muun muassa Lamminpäässä, Lielahdenkadulla ja Nokiantiellä saneerataan verkostoa.

Itäpuolella töitä tehdään esimerkiksi Ahlmanintiellä, Väinämöisenkadulla ja Takahuhdintiellä.

– Yksittäisten saneerauskohteiden lista elää koko ajan. Kohteet voivat vaihtua nopeasti, jos joku akuutti vika havaitaan vuotojen tai viemäritutkimusten yhteydessä, Pulli kertoo.

Käynnissä oleva tunnelirakentaminen ei juuri aiheuta töitä Tampereen Vedelle, sillä tunneliallianssi hoitaa verkostosiirrot kohteen alta.

Uudiskohteilla varaudutaan tulevaan

Saneerausten lisäksi käynnissä on isoja uudisrakennuskohteita. Kaupinojan vedenpuhdistuslaitokselta vedetään 1,2 kilometriä uutta päävesijohtoa Kuntokadun ja Tampereen yliopistollisen sairaalan suuntaan Teiskontielle asti. Samaan kaivantoon tulee myös kaksi Tampereen Kaukolämmön kaukojäähdytysvesiputkea. Linjaus kulkee urheilupuiston poikki ja muuttaa kevyen liikenteen kulkureittejä väliaikaisesti.

Myös Atalan, Tasanteen ja Olkahisen maisemissa liikkuvat pyöräilijät ja kävelijät joutuvat hieman poikkeamaan tutuilta ulkoilureiteiltään kiertoteille. Osana Tampereen pohjoisen alueen vesihuollon kehittämistä Atalan pohjoisreunalta rakennetaan Aitolahden tien ali kaksi uutta paineviemäriä ja kaksi uutta vesijohtoputkea Tasanteen kautta Olkahiseen.

– Tasanteen ja Olkahisen viemäreiden välityskyky alkaa olla äärirajoilla. Samalla varmistetaan niin olemassa olevaa vesihuoltoa kuin laajennetaan verkostoa ja varaudutaan turvaamaan Tarastenjärven ja pohjoisen alueen tulevia vesihuollollisia tarpeita. Uutta verkostoa rakennetaan pätkä kerrallaan, koska taloudelliset resurssit ovat rajalliset, Pulli selvittää.

Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on rakentaa Kaupinojan vedenpuhdistuslaitokselta vedenalaiset vesiputket niin itä- kuin länsipuolelle kaupunkia. Vesijohtolähdöt niitä varten on jo tehty Kaupinojan käynnissä olevan saneerauksen yhteydessä.

Eteläpuolella merkittävimpänä uudiskohteena jatkuu viime vuonna aloitettu vesihuollon rakentaminen Vuoreksen ja Lempäälän välillä osana alueellisen vesihuollon kehittämistä.

Yksittäisten saneerauskohteiden lista elää koko ajan. Kohteet voivat vaihtua nopeasti, jos joku akuutti vika havaitaan vuotojen tai viemäritutkimusten yhteydessä.