Jokainen voi ottaa osaa säästötalkoisiin
Tamperelainen Muukin perhe on vähentänyt vedenkulutustaan roimasti. Leikkimielinen Energiatriathlon-kilpailu innostaa nyt muitakin taloyhtiöiden asukkaita veden- ja energiansäästötalkoisiin.
Viisivuotiasta Saulia naurattaa. Lämmin suihku kastelee hiukset ja melkein valokuvaajankin.
Suihkuun asennettu vesimittari näyttää, että vettä on kulunut 4,4 litraa ja jääkarhu saa vielä pitää jäätikkönsä. Jos vettä kuluu liikaa, pienellä näyttöruudulla näkyvä jäätikkö sulaa pois. Niin ei ole vielä koskaan käynyt.
Tässä perheessä vettä ei kuluteta turhaan. Isä Mikko Muukki on asentanut suihkuun ekosuihkupään ja suihkumittarin, käsienpesualtaissa on poresuuttimet ja astiat pestään tiskikoneessa. Kylpypäivänä Sauli ja pikkusisko Milla lotraavat pesuvadissa, eivät ammeessa.
– Siinä saa ihan samat leikit aikaan kuin ammeessakin, perheen äiti Salla Muukki hymyilee.
Pesualtaiden maksimivirtaus on asennettu alle kahteen litraan minuutissa, kun normaalisti hanasta voi virrata vettä jopa 10–15 litraa minuutissa. Poresuuttimen ansiosta eroa ei juuri huomaa – kädet tulevat puhtaiksi tämänkin hanan alla.
Suihkussa vettä säästyy sammuttamalla suihku saippuoinnin ajaksi ja huuhtelemalla mahdollisimman lyhyesti. Myös lapset voivat oppia tämän helposti ja opastaa muita.
Veden pihistely ei näy suoraan perheen vesilaskussa, koska taloyhtiössä ei ole asuntokohtaisia vesimittareita. Motiivi löytyykin ympäristön- ja ilmastonsuojelusta.
– Jos miettii, millä tavalla tavallinen ihminen voi vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin, vesi on helppo säästökohde. Sen lämmittäminen tuottaa paljon päästöjä, Mikko Muukki huomauttaa.
Kilpailu innostaa säästämään vettä
Tampereella on parhaillaan käynnissä kilpailu, jossa seurataan taloyhtiöiden veden-, sähkön- ja lämmitysenergian kulutusta.
Tavoitteena on innostaa taloyhtiöitä ja niiden asukkaita vähentämään turhaa veden- ja energiankulutusta. Energiatriathlon-nimisen kilpailun järjestää Tampereen kaupungin Tarmo-hanke (Tampereen asuinalueet energiatehokkaiksi) yhdessä Ekokumppanit Oy:n kanssa.
– Ei ole tarkoitus, että ihmiset lakkaavat käymästä suihkussa tai vetämästä vessanpyttyä. Olennaista on turhan kulutuksen välttäminen ja esimerkiksi vesivuotojen paikantaminen, kertoo projektipäällikkö Emilia Olkanen Ekokumppaneista.
– Esimerkiksi suihkussa kuluu helposti aika paljon lämmintä vettä, lämpötilat ovat liian korkeita tai lämmitysverkostoa ei ole tasapainotettu. Myös vuotava vessanpytty voi kuluttaa valtavasti vettä vuoden aikana, hän jatkaa.
Kilpailussa on kolme sarjaa: taloudellinen vedenkulutus, sähkönkulutus ja lämmitys. Voittajat valitsee raati, joka kiinnittää huomiota kolmeen asiaan: Veden- ja energiansäästöön, taloyhtiössä tehtyihin toimenpiteisiin sekä kilpailun herättämään yhteisöllisyyteen ja uusiin ideoihin.
Taloyhtiössä voidaan esimerkiksi paikantaa ja korjata vuotavat vesikalusteet, tarkistaa vesijohtoverkoston paine ja hanojen virtaamat, tasapainottaa lämmitysverkostoa, tiivistää saunavuoroja, vaihtaa LED-valaisimia vanhojen tilalle sekä asentaa hämäräkytkimiä tai liiketunnistimia.
Asukkaatkin voivat vaikuttaa, esimerkiksi lyhentää suihkuttelua ja pestä tiskit tiskikoneessa.
– Asukkaatkin voivat vaikuttaa: Lyhentää suihkuttelua, pestä tiskit tiskikoneessa, vaihtaa lamppuja ja laittaa vaikkapa herätevirtoja pois päältä, Emilia Olkanen vinkkaa.
Energiatriathlon
Leikkimielinen kilpailu tamperelaisille taloyhtiöille. Kolme sarjaa: Taloudellinen vedenkulutus, sähkönkulutus ja lämmitys. Voittajat valitaan ja palkitaan joulukuussa. Voittajat päättää raati, johon kuuluvat edustajat Tampereen kaupungilta, Tampereen Vedeltä, Tampereen Sähkölaitokselta, Kiinteistöliitosta, Tampereen teknillisestä yliopistosta, TAMKista ja Ekokumppanit Oy:stä.
Lisätietoa: www.energiakisa.fi