Kiitos hyvästä vedestä
Asiakkaiden tyytyväisyys vesilaitoksen palveluihin ja toimintaan Tampereella on pysynyt erinomaisella tasolla.
Tiitiäisen satupuistossa Tampereen Näsinkalliolla on lauantaisena aamupäivänä iloinen tunnelma. Lapsiperheet nauttivat täällä aurinkoisesta syyspäivästä ja mukavasta yhdessäolosta.
Neljävuotias Toivo suihkuttaa vettä hanasta, joka on asennettu puistoon pienten leikkijöiden riemuksi.
– Varo, ettet kastele kenkiä, nauraa Toivon isä Jukka Kangasniemi, joka katselee vesileikkejä sivummalta isoveli Valton, 6, kanssa.
Jukka Kangasniemi antaa Tampereen vesijohtovedelle kouluarvosanaksi täyden kympin. Veden maussa tai värissä ei ole hänen mukaansa valittamista. Myöskään vesikatkot eivät ole kiusanneet Finlaysonin alueella asuvaa perhettä.
Tampereen Veden uusiin verkkopalveluihin, kuten veden laadusta kertovaan Vellamoon tai häiriökarttapalveluun, Kangasniemi ei ole vielä tutustunut. Ne kuulostavat kuitenkin hänestä hyödyllisiltä.
– Jos hanasta tulee vaikkapa sameaa vettä, voisin katsoa lisätietoa verkkopalvelusta, hän miettii.
Vesi on kirkasta, hajutonta ja mautonta
Tampereen Veden asiakkaat ovat yleisesti hyvin tyytyväisiä kaupungin veden laatuun: vesi koetaan kirkkaaksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi.
Nämä ominaisuudet ovat asiakkaiden mielestä vesihuollossa tärkeimpiä, ja ne saavat heiltä myös parhaat arvosanat. Lisäksi vesilaitoksen toiminta koetaan hyvin luotettavaksi, selviää Tampereen Veden teettämästä kyselystä.
Kyselyyn vastasi alkukesästä reilut 500 kuluttaja- ja yritysasiakasta, isännöitsijää sekä kunnan päättäjää. Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy.
74 prosenttia vastaajista antoi Tampereen Veden toiminnalle arvosanan 6 tai 7, kun maksimiarvosana kyselyssä oli 7. Tyytyväisten osuus oli kasvanut hieman vuodesta 2015, jolloin kiitettävän tai erinomaisen arvosanan antoi 69 prosenttia vastaajista.
– On hienoa saada toiminnasta näin hyvää palautetta. Parantamisen varaakin toki löytyy ja jatkamme edelleen toiminnan kehittämistä, pohtii Tampereen Veden suunnittelupäällikkö Heidi Rauhamäki.
Tyytyväisimpiä vesilaitoksen toimintaan olivat isännöitsijät ja kuluttaja-asiakkaat. Yritykset ja kunnan päättäjät suhtautuivat toimintaan hieman kriittisemmin.
Vastaajien tyytyväisyys vesijohtoverkoston korjaus- ja saneeraustöihin oli hyvällä tasolla ja parantunut entisestään edelliseen, vuoden 2015 tutkimukseen verrattuna. Entistä useampi kertoi saaneensa ennakkotietoa rakennustöiden syistä ja aikatauluista, mutta tiedottamista voisi kyselyn mukaan edelleen parantaa.
– Tänä syksynä vastasimme asiakkaiden tiedontarpeeseen häiriökarttapalvelulla, josta saa helposti tietoa esimerkiksi vedenjakelun katkoksista ja kunnossapitotöistä, Rauhamäki kertoo.
Asiointi siirtyy sähköisiin kanaviin
Kyselyn mukaan valtaosa Tampereen Veden asiakkaista asioi vesilaitoksen kanssa mieluiten sähköpostitse tai internet-palvelujen kautta. Henkilökohtaista asiakaspalvelua arvostetaan kuitenkin edelleen laajasti sähköisten palvelujen rinnalla.
Nuorilla, 18-25-vuotiailla vastaajilla ylivoimaisesti mieluisin yhteydenottotapa on verkkopalvelu. Puhelin on tärkeä yhteydenottotapa erityisesti yli 65-vuotiaille.
– Tänä vuonna uusituille kotisivuillemme on lisätty asiakkaiden toivomia sähköisiä asiointipalveluja, jotka liittyvät muun muassa sopimuksen tietojen toimittamiseen tai liittymismaksun laskentaan, Heidi Rauhamäki kertoo.
Myös henkilökohtainen asiakaspalvelu on edelleen tarjolla sitä haluaville, vaikka asiakkaat valitsevatkin yhä useammin sähköiset palvelut yhteydenotoissa.
KYSYMYKSET:
- Missä ja miten asut?
- Minkä arvosanan antaisit Tampereen vesijohtovedelle ja miksi?
- Millaisia toiveita tai terveisiä lähettäisit Tampereen Vedelle?
Leena Vehkavaara
- Asun Lentävänniemessä rivitalossa.
- 9: Vesi on ainakin meillä todella hyvää. Ihan suoraan hanasta sitä käytämme.
- Jatkakaa vain samalla tavalla!
Juha Vaaraniemi ja Viljami
- Asumme Petsamossa paritalossa.
- 8: Kaupunkivedeksi se on ihan jees, vaikka maaseudulla vesi on ehkä vielä raikkaampaa.
- Olisi mukava saada suoraan esimerkiksi tekstiviestillä tietoa, jos veden jakelussa on häiriöitä tai veden laadussa ongelmia.
Jukka Kangasniemi sekä Valto ja Toivo
- Asumme Finlaysonin alueella kerrostalossa.
- 10: Veden maussa tai värissä ei ole valittamista.
- Ihan hyvin menee, jatkakaa samaan malliin!
Tuuli Välineva
- Asun Armonkalliolla kerrostalossa.
- 10: Vesijohtovesi on erittäin hyvää. Juuri eilen puhuimme töissä, kuinka hienoa on, kun voi juoda hanasta vettä ja se on hyvän makuista.
- Kiitos hyvästä vedestä!
Vesa Kivelä
- Asun Tammelantorin laidalla kerrostalossa.
- 9: En ole huomannut vedessä mitään vikaa. Minulla on jääkaapissa aina tonkka hanavettä juotavaksi.
- Eipä kummempia terveisiä. Olen tyytyväinen, kun vesi tulee ja menee!