Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Tiekartta puhtaampaan vesihuoltoon
Tiekartta puhtaampaan vesihuoltoon
Lielahden jätevedenpumppaamon rakentamisessa hiilijalanjälki pienenee 20 prosentilla tavanomaisesta, iloitsee kehitysinsinööri Tiiu Vuori.

Tiekartta puhtaampaan vesihuoltoon

Tampereen Vesi on mukana Tampereen kaupungin hiilineutraaliustavoitteessa. Apuna työssä ovat hiilijalanjälkilaskenta ja hiilitiekartta.

Tampereen kaupungin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, ja Tampereen Vesi on mukana talkoissa.

Yhtiö tavoittelee päästövähennyksiä ja seuraa päästöjensä kehitystä hiilijalanjälkilaskennan avulla. Sen tuloksia hyödynnetään Tampereen Veden hiilitiekartassa, jossa asetetaan ja seurataan toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.

65 kiloa hiiltä vuodessa

Tamperelaisen asukkaan vedenkäytön hiilipäästö on keskimäärin 65 kilogrammaa vuodessa, mikä on noin 3,7 prosenttia keskivertosuomalaisen asumisen hiilijalanjäljestä.

Tampereen Veden suurimmat päästöt syntyvät jätevedenkäsittelystä, kuten yleensäkin vesihuollossa. Jätevedenkäsittelyn ja jätevesiverkoston päästöt muodostavat noin 80 prosenttia Tampereen Veden kokonaispäästöistä. Luvussa on huomioitu suorat, epäsuorat ja välilliset päästöt.

Tampereen Vesi on asettanut tavoitteekseen 30 prosentin päästövähennyksen vuoteen 2035. Mukana eivät ole jätevedenkäsittelyn ja jätevesiverkoston suorat päästöt.

– Tavoittelemme päästövähennyksiä niillä osa-alueilla, joihin voimme itse vaikuttaa. Esimerkiksi jätevedenkäsittelyn prosessipäästöjen vähentämiseksi kehitetään koko ajan keinoja, mutta tällä hetkellä emme voi niihin vaikuttaa, sanoo Tampereen Veden kehitysinsinööri Sanna Törmänen.

Päästövähennyksiä tavoitellaan erityisesti verkosto- ja laitosrakentamisessa sekä kuljetuksissa ja hankinnoissa. Kehitysinsinööri Tiiu Vuori mainitsee esimerkkinä Lielahden jätevedenpumppaamon rakentamisen, jossa rakentamisen hiilijalanjälki pienenee 20 prosentilla tavanomaisesta muun muassa kierrätysmateriaalien ja lyhyiden kuljetusmatkojen ansiosta.

Toimenpiteille hintalappu

Hiilitiekartta sisältää esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintään ja kiertotalouteen liittyviä toimenpiteitä. Jokaiselle toimenpiteelle on laskettu hintalappu.

Tampereen Vesi on kehittänyt hiilitiekarttaa vuodesta 2022 lähtien, ja nykyisessä laajuudessa työkalu on ollut käytössä vuodesta 2024.

– Hiilitiekartan avulla voimme laskea, millä keinoilla asetettuihin tavoitteisiin voidaan päästä, ja valita niistä kustannustehokkaimmat, Vuori kertoo. 

 

tieto paastot

Tampereen Veden asiakas voi laskea oman vedenkulutuksensa päästöt kertomalla kulutetun vesimäärän veden yksikköpäästöllä, joka on 1,6 kiloa per kuutiometri. Jos oma vedenkulutus on esimerkiksi 30 kuutiota vuodessa, vedenkulutuksen päästö on 48 kilogrammaa hiilidioksidiekvivalenttia.

Lue lisää vastuullisuudesta Tampereen Veden nettisivuilta kohdasta Tampereen Vesi / Vastuullisuus.