Uuden puhdistamon käyttöönotto loppusuoralla
Sulkavuoren keskuspuhdistamo ottaa vastaan kuuden kunnan jätevedet syksyyn 2026 mennessä. Maanalainen laitos on energiatehokkaampi ja pienentää vesistöpäästöjä.

Tampereen Vesi Instagramissa:
”Tiistaina 16.9. käänsimme ensimmäiset jätevesilinjat kulkemaan kohti Sulkavuoren keskuspuhdistamoa.”
Jätevedenkäsittely Sulkavuoren uudella keskuspuhdistamolla on alkanut. Ensimmäiset jätevedet johdettiin käsittelyyn puhdistamolle syyskuussa, ja käyttöönotto tapahtuu vaiheittain vuoden loppuun mennessä.
Kallion sisään rakennettu keskuspuhdistamo on kapasiteetiltaan Suomen suurimpia jätevedenpuhdistamoja. Marraskuun loppuun mennessä sinne johdetaan kaikki jätevedet Tampereelta, Kangasalta, Pirkkalasta, Ylöjärveltä ja osin Lempäälästä. Kesän 2026 jälkeen myös Lempäälän ja Vesilahden jätevedet tulevat kokonaisuudessaan uudelle keskuspuhdistamolle.
– Tämä on iso investointi tulevaisuuteen, hankejohtaja Timo Heinonen sanoo.
Uudella keskuspuhdistamolla varaudutaan Tampereen seudun väestönkasvuun, mahdollistetaan elinkeinoelämän kestävä kehitys ja turvataan laadukas jätevedenkäsittely pitkälle tulevaisuuteen. Keskuspuhdistamo on kuuden kunnan yhteishanke.
Altaat kallion sisään
Uuden keskuspuhdistamon myötä jätevesien käsittely siirtyy Tampereella avoaltaista maan alle. Maanalaiset jätevedenpuhdistamot yleistyvät Suomen kasvukeskuksissa, joissa vapaata tonttimaata on rajallisesti. Aiemmin niitä on rakennettu muun muassa Helsinkiin, Espooseen, Turkuun ja Mikkeliin.
Maanalainen keskuspuhdistamo parantaa jätevedenkäsittelyä monin tavoin, kertovat Timo Heinonen ja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Jukka Meriluoto.
– Maan alla hajukaasut ja lämpötilat saadaan paremmin hallintaan. Kylmissä ulkoaltaissa kemiallinen ja etenkin biologinen prosessi kärsivät, mikä heikentää jätevedenpuhdistuksen laatua. Maanalainen puhdistamo on kaiken kaikkiaan varmatoimisempi, Heinonen sanoo.
Uusi keskuspuhdistamo vähentää merkittävästi jätevedenpuhdistuksen aiheuttamaa vesistökuormitusta. Jätevedenpuhdistuksen fosforipäästöt Pyhäjärveen vähenevät noin kolmanneksella ja typpipäästöt vastaavasti lähes 70 prosentilla nykyiseen puhdistustasoon verrattuna.
Päästövähennykset perustuvat Meriluodon mukaan edistyneeseen puhdistusprosessiin: jätevedet puhdistetaan ensin mekaanisesti, kemiallisesti ja biologisesti, jonka jälkeen tulos varmistetaan hiekkasuodatuksella ja UV-desinfioinnilla.
Energiatehokas laitos
Hankkeessa on panostettu myös energiatehokkuuteen: lämmön suhteen keskuspuhdistamo on omavarainen. Laitos hyödyntää hukkalämpöä ja biokaasua, jota saadaan lietteen mädättämisestä. Käyttämästään sähköstä puhdistamo tuottaa noin puolet.
Sulkavuoren Keskuspuhdistamo on ollut noin kymmenen vuoden projekti. Seudullinen yhtiö hankkeen edistämiseksi päätettiin perustaa vuonna 2015, jolloin suunnittelu aloitettiin. Rakentamaan päästiin 2018.
– Tämä on ollut todella pitkä hanke, sillä se on vaatinut asemakaavoitusta ja kallion louhinta on hidasta työtä, Heinonen kertoo.
Pitkä on myös perspektiivi, jolla hanketta on suunniteltu: keskuspuhdistamon mitoituksessa on huomioitu vuoteen 2040 ulottuva väestöennuste. Tuolloin Tampereen kaupunkiseudulla arvioidaan olevan 430 000 asukasta. Lisäksi on toteutettu laajennusvarauksia niin, että laitosta voidaan myöhemmin laajentaa vastaanottamaan jopa 600 000 asukkaan jätevedet.